Robottirotanloukku

Puhutaan kannustinloukuista: ihmisiä ei kiinnosta lähteä töihin kun saman summan saa istumalla  perseellään kotona. Raha riittää ruokaan jos osaa olla tarkka rahoistaan. Ravintosuosituksia se ei välttämättä täytä mutta sitä voi korjata purkkivitamiineilla, eihän ne sama asia ole mutta hengissä pysyy. Sairauksia saattaa tulla jos ei kiinnitä asioihin huomiota ja nämähän menee sitten yhteiskunnan pussista kun sairauspäiväraha ei elämiseen riitä ja joutuu toimeentulotukiluukulle, silloin sairastaminen on melkein ilmaista.

Minut kasvatettiin koulussa uskomaan että Suomessa on ilmainen terveydenhoito. Tätä hoettiin päähäni 90-luvulla mutta täysi-ikäiseksi tultuani tajusin että näin ei vaan jumalauta ole. Terveyskeskus pyytää maksuja, alimmatkin saattavat tarkoittaa kolmen päivän ruokarahaa jos on syystä tai toisesta joutunut budjettiaan venyttämään. Kaikki matalapalkkaiset eivät edes osaa pahasti sairastuessaan hakea toimeentulotukea. Olin aikoinaan mieheni kanssa siivousfirmassa töissä, toinen teki aamua ja toinen iltaa. Koska työmatkaan meni aikaa emme nähneet toisiamme muuta kuin silloin kun mieheni herätti minut aamusta tullessaan lähtemään iltavuoroon. Saimme verojen jälkeen käteen n. 1400 euroa. Minun työsuhteeni loppui sairastumisen vuoksi koeajalla, mieheni sai jatkaa töissä. Sairauspäiväraha ja asumistuki olivat sen verran alitimme 45 eurolla toimeentulotukirajan. Sosiaalitoimistosta tuli hylkäys koska eivät käsittele alle 50 euron summia liian vähäpätöisinä (tästä on vajaa kymmenen vuotta aikaa, en tiedä nykykäytäntöä). No, elämiseen raha riitti kun mies kävi töissä. Siivouspaikka oli kuitenkin alunperinkin määräaikainen joten toimeentulotukiluukku kutsui. Myönteinen päätös ja lopputulos: vuokramme oli sen verran suuri että saimme saman verran rahaa kuin silloin kun olimme molemmat töissä.

Hallituksen ratkaisu kannustinloukkujen luomiseen on lisätä työttömyysturvan vastikkeellisuutta. Velvollisuus ottaa työtä vastaan ja osallistua työllistäviin toimenpiteisiin kiristyy – ja mehän tiedämme nämä työtoimenpiteet joihin jo edellisessä kirjoituksessani viittasin joten ei niistä tässä enempää. Nämä eivät missään nimessä pura kannustinloukkuja sillä niiden syyt ovat täysin muualla.

Syy siihen miksi minä ja mieheni jouduimme aikoinaan toimeentulotuelle oli se että työttömyyskorvaus, asumistuki ja sairauspäiväraha eivät riittäneet korkean vuokran ja korkeiden terveydenhoitomenojen vuoksi. Se siitä ilmaisesta terveydenhuollosta, on se ilmaista sitten kun olet maksanut ensin satoja euroja. Ja tämäkin ”ilmaisuus” maksaa. KELA:n sivuilta: Vuonna 2016 vuosiomavastuu on 610,37 euroa. Jos vuosiomavastuusi ylittyy, sinulla on oikeus lääkkeiden lisäkorvaukseen. Tällöin maksat loppuvuoden ajan jokaisesta korvattavasta valmisteesta 2,50 euron omavastuun. Eli ”ilmaiset” lääkkeet maksavat 2,5 euroa. Ei paljoa naurata jos apteekkiin menee 100 euroa kuukaudessa, heinäkuusta eteenpäin saa sitten halvemmalla mutta alkuvuosi on tiukkaa. Reilu 460 euron vuokra (vesimaksuineen) ei paljoa auttanut asiaa, siitä tosin asumistuki korvasi vajaa puolet.  Työttömyyskorvaus, asumistuki ja sairauspäiväraha muodostivat n. 1200 euron tulot. Vuokran ja toimeentulotuen perusosien yhteissumma oli vähän yli 1200 euroa ja noin 1300 kun siihen lisättiin terveydenhoitomenot jotka toimeentulotuessa katsotaan korvattavaksi kuluksi. Eli koulussa pitäisi opettaa että suomalainen terveydenhuolto on ilmaista kunhan olet tarpeeksi köyhä.

Miten tuollaisesta loukusta sitten pääsee ylös? Opiskelu on työttömälle yksi vaihtoehto jos omalta alalta ei vain löydy töitä. Opintoraha on pienempi kuin työttömyyskorvaus ja jotta saisi toimeentulotukea on otettava 200 euroa lainaa per opiskelukuukausi, kolmen vuoden jälkeen kädessä on paljon lainaa ja ainoastaan toivo siitä että töitä nyt sitten saisi. Mutta koulun penkillä on saattanut tulla liian vanhaksi. ”Sen kun vaan menet käymään työpaikoilla ja kysymään onko siellä töitä, aina jotain löytyy” sanoi anoppi. Mutta kun ei vaan löydy ja jos löytyykin joku pätkätyö niin 150 euroa saa pitää itsellä, loppu vähennetään toimeentulotuesta. Eli jos teet duunia 300 euron edestä, saat pitää itse puolet ja puolet on tehty orjatyönä. Kuinka montaa ihmistä kiinnostaa tehdä edes pätkätöitä puolella palkalla? Tai sitten pienipalkkaiset alat jotka ovat raskaita, iltasiivousta 560 euron kuukausipalkalla. Saman suuruinen kuin työttömyyskorvaus. (Nykyään kannattaa siivota 300 euroon asti ja pitää työttömyyskorvaus.) Kuka haluaa (sen sijaan että olisi kotona) joka päivä maksaa 15 euroa suunta että pääsee viereiseen kaupunkiin (tai jopa 80 kilometrin päähän vai mitensenytoli) siivotakseen siellä neljä tuntia viitenä päivänä viikossa ja saaden saman summan bruttona kuin mitä työttömyyskorvaus on nettona? Vähintään pitäisi 1400 euroa työstä+tuista (jotka laskevat mitä enemmän tienaat ja jossain vaiheessa lähtevät kokonaan) saada että pääsisi edes tasoihin yhteiskunnan tukien kanssa ja silloin ollaan periaatteessa nollapalkalla töissä, yhteiskunta kun maksaisi saman verran. TE-toimisto tarjoaa työpaikkaneuvontana ohjetta ”käy tarkkailemassa mol.fi-sivustolta avoimia työpaikkoja”. Jos jotain löytyykin, masentaa käydä haastattelussa kun kuulee että on ollut samaan paikkaan hakijoita satoja pitkin naapurikuntia. Sosiaalitoimistosta saa pienen juustonpalan millä elää mutta se on petollinen rotanloukku josta vain taitavimmat ja sitkeimmät pääsevät pois. Moni ei kuitenkaan jaksa, pieni varma juustonpala on parempi kuin epävarma vähän suurempi.

Esimerkki on vajaan kymmenen vuoden takaa. Suomessa on tällaisia perheitä koska pelkästään työkyvyttömyyseläkkeellä on 161 000 suomalaista (Eläketurvakeskus 2015) ja siihen päälle sairaspäivärahalla olevat. Jos puoliso on sairas ei toisen kannata ottaa vastaan muuten kuin oikeasti hyväpalkkaista työtä. Ja suurin ongelma tietysti on se että minkäänlaista työtä ei ole saatavilla tai sitä ei ole kannattavaa ottaa vastaan ellei halua työskennellä puoli-ilmaiseksi. Kuntouttavasta työtoiminnasta saa ylläpitokorvauksen jotta voi syödä töissä. Harmi vaan että se riittää vain pikaruokaan jos ei ole työpaikalla halpaa lounaspaikkaa.

Toinen osa on työttömät joilla on liian korkea vuokra ja vika ei ole siinä että he hakeutuisivan minnekkään luksusasuntoihin vaan siinä että vuokrat ovat nykyisin korkeita. Asumistukijärjestelmä tulisi poistaa mutta samalla velvoittaa vuokranantajat laskemaan vuokria asumistuen määrän verran. Lisää vuokra-asuntoja saataisiin jos säädettäisiin laki että liian kauan tyhjillään olleet asunnot tulee asettaa vuokralle, jos syynä on se ettei asunto ole mennyt kaupaksi voidaan vaihtoehtona tarjota asunnon hinnan radikaalia pudottamista vuokralle laittamisen sijaan ja sillä saisi hetken armonaikaa. Reilun kokoinen kansalaispalkka vain kaikille niin johan riittää ihmisillä rahaa elämiseen ja on mukava ottaa vastaan mitä tahansa työtä ylimääräisen  rahan toivossa, senhän voi sitten kuluttaa johonkin!

Olemme Suomessa jumahtaneet ajatukseen että työpaikkoja riittää, mutta kun ei riitä! Rasisteille tiedoksi: se ei ole maahanmuuttaja joka vie työpaikkasi vaan robotti. Miksi siis emme vapauttaisi ihmisiä töistä kokonaan? Sen sijaan että verottaisimme työtä verottaisimme teollisuuden käyttämää sähköä ja raaka-aineita. Tuntuu hullunkuriselta maksaa sähköstä enemmän veroa kuin miljoonayritys jolla olisi sitä varaa maksaa. Automatisaation käyttö voitaisiin asettaa verolle, esimerkiksi vero robottityöntekijästä tehon mukaan? Robotit tulevat kasvattamaan ruokamme, ne tuovat sen kotiimme napin painalluksella ja kodin laitteetkin voivat tehdä ruokaa melkein kuin itsestään, lisää vain vesi! Postia ei enää tarvitse kantaa kun kaikki on verkossa, robotit kirjoittavat uutiset ihmisten nettiin jakaman tiedoon perusteella, ne käsikirjoittavat elokuvamme, kirjamme ja tv-sarjamme sekä animoivat näyttelijämme niin tarkasti ettemme enää huomaa eroa. Ne valmistavat pelimme, auttavat meitä urheilussa ja helpottavat yhteydenpitoa ympäri maailman tuoden meidät lähemmäksi yhtenäistä ihmiskuntaa. Antakaamme teknologialle mahdollisuus tehdä elämämme niin mukavaksi että meillä jää aikaa ihmisten kanssa olemiseen. Kaikkea emme voi eikä pidäkkään korvata, robotti ei saa pidellä vanhuksen kättä hänen kuolinvuoteellaan ja iPhone ei saa korvata lapsenvahtia. Mutta robotti voi lajitella ja annostella lääkkeet jotka hoitaja sitten tarkistaa ennen vanhukselle antoa, robotti voi valmistaa ja tuoda ruuan jotta hoitajalla on aikaa auttaa syömisessä.

Miksei Suomi, sen sijaan että jämähtäisimme menneisyyten, katsoisi nyt kauaksi tulevaisuuteen? Joskus ollaan puhuttu että tarvittaisiin uusi Nokia ja tässähän se on: automaatio-Suomi! Tehkäämme Suomesta sellainen että kuskittomat taksit ja linja-autot sekä junat kulkevat sujuvasti paikasta toiseen, yhä harvemman tarvitsisi enää omistaa omaa autoa kun napinpainalluksella saisi kutsuttua lähimmän taksin luokseen. Ihmiset pääsevät paikasta toiseen kuluttamaan palveluita ja koska ihmisten ei tarvitse enää viettää aikaansa tehtaissa he menevät kaverin kanssa kahville tai osallistuvat vaihtuvien trendien pyöritykseen: yhtenä päivänä karpataan, toisena vedetään avokadopastaa ja tietysti kaikki jaetaan somessa! Elämme somesta ja some vaatii elämyksiä mutta harvalla on niitä jaettavaksi kun rahaa ei ole. Ihmiset masentuvat kun ei pysty tekemään päivityksiä joista ihmiset tykkäävät ja joita muut jakavat: kaikki muut elävät paitsi minä. Robotit verolle, valtion kassaan rahaa ja tämä raha ihmisille jotka elämyksiä hakiessaan pistävät ne uudestaan kiertoon. Annetaan sekä hyvän että rahan kiertää.

Kyse on kuitenkin siitä että robotisaatio tulee tapahtumaan ja yritykset eivät kysele vaan hyödyntävät saatavilla olevat halvimmat tuotantomenetelmät mahdollisuuksien mukaan. Ei puusaha sano että ottaa koneen tekemään 100 ihmisen työt vaan 100 ihmistä irtisanotaan tuotannollisista syistä. Sen sijaan että tätä jarruteltaisiin niin voisimme mennä rytinällä eteenpäin, mikä määrä ihmisiä työllistettäisiin kun ruvettaisiin suunnittelemaan ja rakentamaan automaattisesti toimivaa Suomea! Ja kun projekti olisi valmis voitaisiin raaka-aineita, energiaa ja laitteita verottaa niin että saisimme pidettyä hyvinvointiyhteiskunnan kasassa. Kaikilla olisi asunto ja toimeentulo, halukkaat pääsisivät sitten tienaamaan lisää rahaa töissä joita ei voi antaa robottien vastuulle.

2 kommenttia artikkeliin ”Robottirotanloukku

  1. Hyvä ja mielenkiintoinen kirjoitus. Tuo maalailemasi kuva automaatio-Suomesta – ajatteletko, että Suomi siirtyisi sosialistisemmaksi valtioksi ja automatisoitu julkinen liikenne, tuotantovälineet ym. olisivat valtio-omisteisia? Vai että yksityisiä toimijoita kannustettaisiin investoimaan Suomeen?
    Jos ymmärrän oikein, haaveilet myös jonkinlaisen perustulon perään? Perustulo tulee varmaankin olemaan osa tulevaisuutta. Mutta pahoin pelkään, että jos ja kun yksityiset toimijat pääsevät kunnolla vauhtiin robotisaatiossa, pääoma tulee kasautumaan entistä enemmän näille harvoille. Ja pääoman kasautuminen tarkoittaa monesti myös vallan kasautumista.

    ”Minut kasvatettiin koulussa uskomaan että Suomessa on ilmainen terveydenhoito.”
    Tämä on kyllä hieman hölmösti sanottu. Terveydenhuolto ei missään nimessä ole ilmaista, mutta maksutonta se voisi olla.

    Tykkää

    1. ”Minut kasvatettiin koulussa uskomaan että Suomessa on ilmainen terveydenhoito.” Tuo oli suora viittaus siihen että kirjaimellisesti puhuttiin ilmaisesta terveydenhoidosta, käytin niitä sanoja joita käytettiin silloin mutta nimenomaan tarkoitettiin sillä sitä että se olisi asiakkaalle maksutonta mitä se ei Suomessa ole ellet ole riittävän köydä että joudut toimeentulotuelle. Periaatteessahan me maksamme jo perustuloa erilaisten tukien muodossa ilmisille lähes tonnin kuussa jos kyseinen ihminen vaan osaa nämä tuet hakea mutta jos yrität opiskella tai tehdä pätkätöitä niin se ei kannata juuri tämän perustulon poisviennin vuoksi koska sen jälkeen joudutkin äkkiä maksamaan sairaanhoitosi itse ja pelkästään se ansoittaa monet osatyökykyiset ihmiset ikuisesti toimeentulotukiluukulle.

      Robotisaatio voitaisiin hoitaa oikein, ei sillä väliä olisi että tuottaisivatko automaattisia palveluita yksityiset toimijat vai valtio kunhan yrityksiä verotettaisiin näiden robottityöntekijöiden käytöstä, nykyisinkin koneet korvaavat tuhansia ihmisiä tehtailla mutta näitä valtio ei verota vaan verotetaan niitä harvoja joiden töitä koneet eivät ole vielä vieneet ja koska koneet vievät niitä jatkossakin yhä enemmän meillä tulee olemaan vuosi vuodelta vähemmän veronmaksajia. Mutta koska päättäjät yleensä ovat joissain kytköksissä yrityksiin niin kukaan ei kuse omaan pesäänsä vaan yrittää järjestellä asiat niin että omat päivät ovat mahdollisimman tuottoisat sen jälkeen kun ura politiikassa on ohi.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s